Pernarutto

Aiheuttaja:

  • Itiöitä muodostava sauvamainen bakteeri, Bacillus anthracis

 

Esiintyvyys:

  • Zoonoosi; esiintyy eri puolilla maailmaa eri eläinlajeilla ja ihmisellä.
  • Nauta, lammas ja hevonen herkimpiä taudille, sika vastustuskykyisempi.
  • Tartunnan mahdollisuus suurin alueilla, joilla tautia esiintyy ja joilla tautiin kuolleet eläimet ovat jääneet raadoiksi tai ne on hävitetty hautaamalla.
  • Suomessa erittäin harvinainen, todettu viimeksi naudalla syyskuulla 2008. Samalla tilalla sairastui eläimiä myös vuonna 2004. Sitä edellinen tapaus Suomessa 1988.

 

Leviäminen:

  • Bakteeri muodostaa ilman kanssa tekemisiin joutuessaan erittäin kestäviä itiöitä, jotka saattavat säilyä maaperässä jopa kymmeniä vuosia.
  • Eläimet saavat tartunnan pääasiassa syödessään itiöitä sisältävää rehua tai hengittäessään niitä sisältävää pölyä.
  • Ihmiseen tauti tarttuu infektoituneesta eläimestä, sen eritteistä, bakteeri-itiöitä sisältävästä eläinmateriaalista tai saastuneesta maaperästä hengitysteiden, ruuansulatuskanavan tai ihohaavan kautta. Riskiryhmään kuuluvat esimerkiksi keritsijät, villan lajittelijat, nahkojen muokkaajat, maanviljelijät ja eläinlääkärit.

 

Itämisaika:

  • Ihomuodossa 3-10 pv, hengitysteitse 1-5 pv, suun kautta 2-5 pv

 

Oireet:

  • Eläimillä kuume, turvotus kurkunpään ja kaulan alueella, kouristukset, verenvuoto ruumiinaukoista, verenmyrkytys ja kuolema. Raadonavauskuvassa perna tyypillisen voimakkaasti laajentunut ja muuttunut koostumukseltaan tervamaiseksi. Sialla saattaa esiintyä myös lievempänä kroonisena tautimuotona, joka ei aina johda kuolemaan.
  • Ihmisillä kuume, päänsärky, mahdollisesti verenmyrkytys ja aivokalvontulehdus. Ihotartunnassa paikallinen rupimainen tulehdus iholla, joka myöhemmin laajenee vesikellojen ympäröimäksi haavaumaksi, jonka keskiosa menee kuolioon. Hengitystietartunnassa raju keuhkokuume. Suun kautta tapahtuneessa tartunnassa äkillinen mahan ja suoliston tulehdus, verinen ripuli.

 

Diagnoosi:

  • Kliinisten oireiden, tyypillisen obduktiokuvan ja laboratoriotutkimusten perusteella.
  • Kenttäolosuhteissa tavallisin menetelmä on tautiin sairastuneesta eläimestä peräisin olevan värjätyn verilevitteen mikroskooppinen tutkimus sauvamaisten Bacillus anthracis -bakteerien toteamiseksi.

 

Hoito:

  • Lääkehoito; herkkä G-penisilliinille, tetrasykliinille ja erytromysiinille.
  • Antibioottihoito on tehokkain, kun se annetaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa tartunnan jälkeen. Ihmisillä käytetään epäillyissä tartuntatapauksissa myös ennaltaehkäisevää antibioottihoitoa.

 

Vastustus:

  • OIE:n listaama eläintauti.
  • Luokitus Suomessa: välittömästi ilmoitettava vaarallinen eläintauti.
  • Rokotus alueilla, joissa tautia esiintyy runsaasti; ei Suomessa.
  • Tautiin kuolleiden eläinten hävitys polttamalla, sairaiden eläinten eristys ja kontaktien välttäminen.
  • Ihmisillä suojavälineiden käyttö käsiteltäessä tartuntavaarallista materiaalia, haavojen huolellinen puhdistus ja hoito, hyvä käsihygienia.
© ETT ry