Paratuberkuloosi eli Johnen tauti

Aiheuttaja:

  • Mycobacterium (avium subspecies) paratuberculosis -niminen bakteeri, joka on hyvin kestävä ja saattaa säilyä esim. pastöroidussa maidossa. Säilyy myös pitkään lannassa ja laitumella.

 

Isäntäeläin:

  • Märehtijät: nauta, lammas, vuohi ym.

 

Vakavuus:

  • Ei kuulu Suomessa eikä EU:ssa tällä hetkellä virallisesti vastustettaviin eläintauteihin
  • Aiheuttaa taloudellisia tappioita eläinten ennenaikaisen poiston  (arvio 1 % tartuntatilan eläimistä vuodessa), teurasruhon arvon alenemisen, maidontuotannon alenemisen ja yleiskunnon heikentymistä seuraavien muiden häiriöiden kautta (esim. hedelmällisyys).
  • Yhteys ihmisen Crohnin tautiin epäselvä.

 

Esiintyvyys:

  • Lähes kaikkialla maailmassa. Yleisyys vaihtelee maakohtaisesti:
    - Tanskassa arviolta yli 50 % lypsykarjoista.
    - Ruotsissa on lihakarjoille tiukka vastustusohjelma (virallisesti vastustettava tauti), jonka puitteissa tartunnan saaneita karjoja on lopetettu, ja tartunta saatu hävitettyä. Lypsykarjoissa tartuntaa ei ole Ruotsissa todettu.
    - Norjassa esiintyy lampaissa, mutta on harvinainen naudoissa.
  • Suomi oli vapaa taudista 1918-1992. Vuosina 1992-2000 tartunta todettiin viidessä lihakarjassa.
  • Taudin esiintyvyyttä Suomessa ei tällä hetkellä tunneta tarkasti.
    Oletus: saattaa esiintyä piilevänä Suomen lihakarjoissa erittäin vähäisissä määrin, lypsykarjoissa ei ole todettu mitään viitteitä tartuntaan.

 

Leviäminen:

  • Ei leviä helposti; vaatii tietyn infektioannoksen tarttuakseen. Vasikka herkin.
  • Eläin erittää bakteeria eniten ulosteessa, mutta myös virtsassa, maidossa, spermassa ja istukan kautta sikiöön.
  • Tartunta saadaan yleensä suun kautta, tavallisimmin jo vasikkana imiessä tai myöhemmin ulosteen saastuttaman rehun tai veden välityksellä.
  • Tartunnan saantia sperman kautta pidetään epätodennäköisenä.
  • Suurin riski leviämiselle ovat tuontieläimet, joiden lähtökarjan paratuberkuloositilanteesta ei ole tietoa.

 

Itämisaika:

  • Pitkä, jopa useita vuosia! Tavallisimmin eläin sairastuu 2-6 vuoden iässä, stressi altistaa. Kaikki tartunnan saaneet eivät sairastu kliinisesti, vaan osa jää taudin oireettomiksi kantajiksi ja levittäjiksi. Myöskään kaikki tilan eläimet eivät saa tartuntaa.

 

Oireet:

  • Laihtuminen (hyvästä ruokahalusta huolimatta)
  • Krooninen ripuli (hernerokkamainen, vaahtoavan vetinen)
  • Maidontuotannon aleneminen
  • Nesteturvotus leuan alla

 

Hoito:

  • Ei hoitoa.

Tartunnan saaneen karjan saneerausmahdollisuudet:

  • stamping out eli koko karjan hävittäminen
  • saneeraus, johon kuuluu esim. vasikoiden eristäminen aikuisista heti syntyessä ja puhdistustoimenpiteet tilalla (navetta, lanta, laitumet)

  

Ennaltaehkäisy:

Taudin vastustamista vaikeuttaa sen tutkimisen vaikeus:

  • ulosteviljely: kestää kuukausia, kallis, ei löydä kaikkia positiivisia
  • vasta-ainetutkimus verinäytteestä: voi antaa virhepositiivisia vastauksia
     
  • Tuontieläimet ostetaan ensisijaisesti karjoista, joiden paratuberkuloosivapaus on varmistettu useamman vuoden seurantatutkimuksin (ETT:n tuontiohjeet)
  • Eläinkaupan pelisäännöt
  • Hygienia

 

Seuranta:

  • Kliinisten oireiden tunnistaminen (tuottaja, eläinlääkäri), ennen kaikkea tuontikarjat
  • Laihtuneen naudan tyypillisten suolimuutosten tunnistaminen teurastamolla: aivokudosta muistuttava, voimakkaasti poimuuntunut ohutsuolen limakalvo
  • Lypsykarjatilojen pilottitutkimus tehty viranomaisten ja elinkeinon yhteistyönä. Tartuntaa ei esiintynyt yhdessäkään tutkituista karjoista.
© ETT ry