Lintuinfluenssariski kasvaa kevään myötä

22.03.2018

Lintuinfluenssan riski kasvaa kevään tulon myötä, kun muuttolinnut saapuvat Suomeen. Lintuinfluenssa H5N6 -tapauksia on todettu viime kuukausina luonnonvaraisilla linnuilla mm. Englannissa, Irlannissa, Hollannissa, Saksassa, Tanskassa ja Ruotsissa. Useimmin raporteissa mainitaan merikotkat, hiirihaukat, sorsat ja joutsenet.

Ruotsissa viime viikolla todetun harrastesiipikarjan H5N6-lintuinfluenssatapauksen lisäksi nyt myös Saksan pohjoisrannikolla sijaitsevalla Süderoogin saarella pienen takapihakanalan kaikki linnut on jouduttu lopettamaan eilen H5N6-tartunnan vuoksi. Tilalla oli 57 ankkaa, hanhea, kalkkunaa ja kanaa.

ETT:n ohjeita siipikarjatilan tautisuojaukseen

Ajankohtainen muistilista lintuinfluenssasta (ETT)

Usein kysyttyä lintuinfluenssasta (Evira)

© ETT ry