Hollannissa todettu lintuinfluenssa H5N6

11.12.2017

Hollannissa Biddinghuizenissa on 8.12.2017 ilmennyt korkeapatogeeninen H5N6 -lintuinfluenssatartunta ankkoja kasvattavalla tilalla. Ankkoja oli tilalla yhteensä n. 16 000. Kolmen kilometrin säteellä tilasta sijaitsee neljä muuta siipikarjayksikköä, kun taas kymmenen kilometrin etäisyydeltä löytyy jo 23 muuta siipikarjatilaa. Tartuntatilan ankat on määrätty lopetettaviksi ja tilan ympärille on muodostettu suoja- ja valvontavyöhykkeet.

Ensimmäisten geneettisten tutkimusten mukaan kyseessä ei olisi sama viruskanta kuin Aasiassa levinnyt H5N6-virus, jonka on todettu tarttuneen myös ihmisiin.

Hollannissa on kuitenkin ryhdytty nopeasti toimenpiteisiin tartunnan leviämisen ehkäisemiseksi. Ministerie van Landbouw, Natuur en kwaliteit (maatalous-, luonto- ja ruokaministeriö) on mm. määrännyt siipikarjan pidettäväksi sisällä koko maassa. Myös vierailut siipikarjatiloille on rajattu vain välttämättömiin kävijöihin, kuten eläinlääkäreihin.

© ETT ry